Vihdoin ja viimein.

Moi kaikki! Nyt oon jo Berliinissä, aikasemmin ei oo ollut oikein sopivaa saumaa kirjoittaa. Mutta itse tarina alkaa näin:

Lähdettiin perjantaiaamuna Viking Linen laivalla kohti Tukholmaa, tarkoituksena saada jo laivalta rekkakyyti mahdollisimman kauas. Suurin osa matkasta tietty lööbailtiin ympäriinsä ilman sen kummempaa tekemistä, mutta matkan viimiset pari tuntia hengattiin rekkakuskien loungen edessä kärkkymässä kyytiä. Yhdelle suomalaiselle kuskille puhuttiin, mutta sen kyytiin mahtu vaan yks ihminen. Muut kuskit oli aika tylyjä.

Hetki tätä aikaisemmin meille oli tullut juttelemaan joku suomalainen mies, joka oli matkalla Jönköpingiin. Koko paikka oli meille kummallekin outo, kuultiin mieheltä että se olis matkan puolivälissä ja päätettiin passata tää mahdollisuus.

Kun lopulta oltiin Tukholmassa, mentiin suoraan Kafe 44:ään ja yritettiin kysellä majapaikkaa. Ilmainen nettiyhteys saatiin, mutta muu apu jäi saamatta. Epätoivoisesti koitettiin sitten ottaa yhteyttä kaikkiin Tukholman tuttuihin ja tuntemattomiin vähän huonolla menestyksellä. Muutaman tunnin yrittämisen jälkeen mun vanha viime syksyinen CouchSurfer isäntä vastas puhelimeen ja toivotti meidät tervetulleiks. Huh. Päästiin parin eksymisen jälkeen perille, ja saatiin todella lämmin ja ystävällinen vastaanotto. Puhuttiin sekaisin suomea, ruotsia ja englantia koko ilta, nukuttiin ihanalla ilmapatjalla, käytettiin talon omaa nettiä ja tarjottiin meille mahdollisuus syödä ruokia ja katsella koneella leffoja. Illalla ennen nukkumaanmenoa eräs talon asukeista itse pyysi meitä jäämään pidemmmäksi aikaa, vaikka me ajattelimme päästä Tukholmasta etelään mahdollisimman pian.