Barcelonan toinen puoli

Eilen oli pitkasta aikaa taas rento tekemisen meininki koko paivan. Paivajarjestykseen kuului pitka ja hidas aamu runsaalla aamupalalla, kaikkien vaatteiden peseminen likaisessa kylpyammeessa jne. Normaalia arkea siis. Suurimpana tavoitteena oli kuitenkin paasta ruskettumaan ja uimaan aurinkorannalle.

Olin pessyt kaikki vaatteemme, joten minulla ei ollut yhtaan kuivaa paitaa paalle pistettavaksi. Aurinko oli loytanyt tiensa takaisin tanne, joten saan puolesta ei pitanyt olla ongelmaa. Lampotila oli niin korkea meille pohjoismaalaisille, etta paatimme hankkiutua rannalle metrolla, mutta matkalla kohtasimme ensimmaisia merkkeja espanjalaisesta kaksinaismoralismista. Lahimmat metron sisaankaynnit oli talla kertaa melko hyvin vartioidut, joten jouduimme kiertamaan hieman kauemmas paastaksemme maksamatta sisaan. Kaikki olisi sujunut muuten hyvin, mutta jo alas metrotunneliin johtavilla portailla lipunmyyja tuli ilmoittamaan, etta en saisi tulla metroon ilman paitaa. Ajattelin taman olevan vain suoraa vittuilua, silla kaikki lipunmyyjat varmasti tunnistavat meidat jo niiksi samoiksi pummeiksi jotka eivat ikina maksa matkastaan.

Kavelimme siis katua pitkin seuraavalla asemalle, jonne sisaan paaseminen ei ollut mikaan ongelma. Metromatkan aikana kuitenkin kiinnitin huomiota siihen, etta kaikilla muilla jotka olivat matkalla rannalle tai takaisin oli 35-40 asteen helteesta huolimatta kaikki vaatteet paalla. Perille kuumalla hiekalla paljasta pintaa nakyi kuitenkin huomattavasti enemman kuin kangasta, eivatka rusketusta havittelet paljaat tissiparit olleet harvinainen naky.

Rannalta suuntasimme vanhan kaupungin kirkkojen ja pienten putiikkien lapi kohti tuoretoria ja sen jatepuristimia. Paikalliset "dyykkarit" jos heita niin voi kutsua neuvoivat meille miten systeemi toimii. Kourallinen nalkaisia ihmisia odotteli jatepuristinten luona, etta kauppiaat tuovat paivan roskasaaliin, ja syoksyvat heti laatikoiden luo napaten kaiken syotavan. Meno ei kuitenkaan ole ollenkaan likainen ja saalittava tai elaimellinen, vaan meidan lisaksemme paikalla oli siististi varikkaisiin mekkoihin pukeutuneita nuoria naisia ja pari miesta. Kaikki muut vielapa odottivat kiltisti hieman kauempana puristimista ja jakoivat saalista, paitsi yksi ikava tapaus. Elava esimerkki etelaisesta machokulttuurista vahtasi tulevia roskakuormia kapeassa kaytavassa josta han heti ensimmaisena kavi nappaamassa parhaat saaliit. Puristinten edessa han oli se joka heitti kaiken pois, valiten paalta sen mita itse halusi. Kaikesta huokui aarimmaisen epamiellyttava testosteroni ja alfaurosmeininki. Aarimmillaan se nakyi siina, kun mies heitti pois minun pyytamani appelsiinin ja tyttojen haikailemat persikat, koska "ne eivat olleet enaa hyvia". Kukaan muista paikalla olleista ei selvastikaan pitanyt miehen kaytoksesta, mutta hyvaksyivat sen hiljaa. Ehka hyvitellakseen huonoa kaytostaan mies kuitenkin taas omavaltaisesti dyykkasi vesimelonin, antoi sen kuitenkin meidan vieressamme oleville tytoille ja lahti vihdoin pois. Tata ennen han oli tietenkin heittanyt pois ison laatikollisen avokadoja, jotka me olimme ajatelleet saastaa myohemmin tuleville. Me olimme jo saaneet tarpeeksi tasta idiootista ja olimme lahdossa pois, hyvastellessamme meita auttaneita tyyppeja he antoivat meille saamansa vesimelonin, koska eivat selvastikaan halunneet pitaa idiootilta saatua "lahjaa".

Valtava laatikollinen ruokaa mukana lahdimme kulkemaan kohti vuorta, jolta nakee koko Barcelonan kaupungin. Matkalla olimme dyykanneet noin kaksi kassillista kaikenlaista ruokaa joten perilla odotti kunnon tukeva, ilmainen ateria. Muuten todella mukavaa paivaa jai kuitenkin varjostamaan huonosti kayttaytyva machomies ja lukuisat kaupat ja se yksi metroasema, jonne mina en kelvannut koska minulla ei ollut paitaa paalla. Kirkkoon sain kuitenkin menna ilman mitaan huomautuksia.

Barcelona has my heart, mutta kaksinaismoralistinen sievistely ja allottava machoilu saavat minun puolestani haistaa pitkan p*****.