Liftaamisen vaikeuksista

Matka Grenoblesta Montpellieriin oli ollut suhteellisen helppo ja nopea, vaikka meita oltiin peloteltu Ranskassa liftaamisen vaikeudesta. Tasta rohkaistuneena lahdimme aamulla aikaisin etsimaan netista loytamaamme liftipakkaa, tavoitteena paasta paivassa Barcelonaan asti.

Paikka oli oikein lupaava. Suuri tietulli, jossa autot joutuvat pakosta pysahtymaan ja ehtivat nahda meidat kunnolla. Aikamme heiluteltuamme kylttia pakettiauto pysahtyi ja tarjosi kyytia n. 70 km paahan, mutta ajattelimme ottavamme kyyteja vain vahintaan rajalle asti.

Aika kului. Paikalle saapui kaksi muuta liftaajaa myos maaranpaanaan Barcelona. He odottivat kohteliaasti sivussa. Noin parin tunnin jalkeen aloimme olla epatoivoisia, ja kun eras mies tarjosi kyytia 60 km paahan, otimme sen. Siella jaimme taasen tietulliin jumiin, silla tietullilla oli vain viereisesta pikkukaupungista tulevien liikenne ja hyvin harva oli menossa Espanjaa kohti. Tassa paikassa ei ollut mahdollista olla varjossa ja aurinko porotti ankarasti.

Aivot sulivat, ajatus takelsi, koko ajan oli jano ja vasy. En vielakaan voi ymmartaa ranskalaisten mentaliteettia: ihmiset nakivat kuinka karsimme kuumuudessa eika kukaan tarjoutunut viemaan meita edes pienta matkaa eteenpain. Lopulta kolmen tunnin jalkeen sama pakettiauto kuin Montpellierissa pysahtyi ja vei meidat n. 25 km eteenpain, n. 25 km tuntivauhdilla, silla edessapain oli ollut kolari.

Taas olimme pikkukaupungin tietullilla. Tassa jalleen odotimme varmasti kolme tuntia armottomassa paahteessa. Kun pikkuruinen auto pysahtyi ja kertoi menevansa n. 20 km Espanjan puolelle hypimme riemusta. Auto oli hyvin pieni ja hajoamispisteessa. Etupenkeilla oli kaksi nuorta miesta jotka olivat menossa lomalle. Heti kavi selvaksi etta kuski ajoi todella holtittomasti aivan liian kovaa ja ohitteli muita vaarallisesti. Kun toinen kysyi tahdommeko maria kieltaydyimme kohteliaasti ja ajattelin etta no, eipa siina mitaan. Kun pelkaajan paikalla istuva veti viivan kokkelia nenaan ja sen jalkeen kuski myos (tama kaikki siis tosiaan ajaessa autoa 160 km nopeudella) alkoi pelottaa toden teolla. Keksimme hatavalheen etta meilla on ystava Perpignanissa ja olisi parempi yopya siella. Kuski varmaan aavisti jotain ja oli hieman loukkaantunut kun kyyti Espanjaan ei kelpaa. Hetken jo mietin paastaako han meita kyydista ollenkaan. Kun olimme jo ajaneet kaupungin ohi he jattivat meidat tietullille ja jatkoivat matkaa. Autossa pokka piti viela ihan hyvin, mutta pois paastya oli pakko tuhertaa pari kyynelta. Se olisi voinut olla viimeinen kyyti.

Pidettyamme taukoa koetimme viela liftata noin tunnin kunnes paatimme luovuttaa silta paivalta. Kello laheni jo kymmenta ja ukkoskuuro pauhasi lahella. Menimme tietullirakennuksen taakse, jossa oli tyontekijoiden parkkipaikka ja talon reunassa pienenpieni katos. Viritimme trangian katoksen alle (sanoinhan etta sita tarvitaan jossain kohti) ja teimme spagettia ketsupilla, viimeisen ruuat mita meilla oli. Kun aurinko alkoi laskea menimme katoksen alle nukkumaan toivoen etta tyontekijoita ei haittaisi.

Verrattuna yohon rannalla tama oli luksusta, koska mita Kauramaitotytto jatti Montpellier-tekstissa mainitsematta oli, etta yolla mm. eras kanninen tytto yritti kusta meidan kamojen paalle. Kun sitten vihjaisin etta krohom jos et kuitenkaan tee tarpeitasi siihen, niin tytto kiljaisi sen verta kovaa etta koko ranta pelastyi ja tytto juoksi tiehensa. Tahan Kauramaitotytto ei tietenkaan edes herannyt. No, tietullilla kukaan ei nahnyt tielta talon taakse tai eksynyt sinne, joten olo oli melkein turvallinen ja pystyin nukkumaan hieman. Mina nukun oudoissa paikoissa aina toinen silma auki, jos ollenkaan.