Tunteiden vuoristorataa Torinossa

Bussimatka kesti noin kaksi tuntia, mika tuntui ihanan viileaksi ilmastoidussa autossa aivan liian vahalta, kun tiesimme ulkona odottavan taas oli kolmenkymmenen asteen helteen. Vaan perilla Torinossa kaikki oli toisin: bussireitti kierteli ympari kaupunkia ja kummallekin meille tuli Torinon pienista kaupoista ja hymyilevista ihmisista paljon kivempi fiilis kuin pinnallisessa ja kovapintaisessa Milanossa. Paatepysakille paastyamme ulkona satoi jo reippaasti, joten hakeuduimme suojaan parin kymmenen metrin paahan pieneen kahvilakojuun. Ihana vanha kunnon italialainen mamma myi meille kahvin ja taivaallisen hyvan sitruunasorbetin (ehka paras sorbetti tahanastisessa elamassani) touhuillen samalla omiaan ympari pienta kahvilaansa. Sade yltyi todella rankaksi vesi ja raemyrskyksi salanoiden iskiessa niin lahelle kuin kauas. Saimme hyvan syyn istua kahvilla vahan pidempaan ja tutustua italialaiseen elamanmenoon.

Sateen loputtua loppui myos Italian muut hyvat puolet. Torinosta en muista enaa paljon muuta kuin hullua juoksemista ratikkakyyteja paikasta toiseen etsien mm. seuraavaa yopaikkaa. Hermoja kiristi niin meidat vaaraan junaan neuvonut mies, jonka takia lyhyesta paivastamme tuhrautui miltei kaksi tuntia hukkaan, kuin koko ajan enemman tai vahemman jatkunut sade. Yon pimeina tunteina soimme kuitenkin vihdoin ne kauan odotetut "aidot italiailaiset pizzat aidossa italialaisessa pizzeriassa" ja paasimme yoksi El paso-squattiin.

Rento ja rauhallinen aamu ihanassa El pasossa loi uskon takaisin elamaan ja ihmisiin. El pasoa maarittavat taideteokset ja luovat sisustusratkaisut, seka tieto siita, etta El pasolla on 22:n vuoden jalkeen edelleen jatkuva haatouhka, koska valtaajat eivat periaatesyista halua neuvotella ns. "auktoriteettien" kanssa saivat ainakin minut nakemaan koko asian aivan uudessa valossa.

Paluu todellisuuteen oli kuitenkin raju, kun elama El pason ulkopuolella oli taas pelkkaa paatonta santailya paikasta toiseen hiki otsassa ja painavat rinkat selassa. Kuin ihmeen kautta maailman toiseksi paras sitruunasorbetti ihanassa pienessa jaatelobaarissa ja onnistuneesti pummilla kuljettu junamatka Torinosta Ranskan rajalle Bardonecchiaan sai mielialan kuitenkin paatymaan plussan puolelle.